tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pääsiäisruoho

Apua,pääsiäinen on jo ihan ovella. Kahden viikon päästä trullit  kiertävät ovelta ovelle,karkkeja kerjäten. Täällä Pohjanmaalla noidat kiertävät vasta lankalauantaina,kun etelässä taas virvotaan jo Palmusunnuntaina. Pääsiäisruohonkin olisi jo varmaan voinut kylvää viime viikolla,mutta jotenkin se taas unohtui. Mutta ehkä se vielä kerkeää. Perinteisen rairuohon sijaan kylvettiin nyt tänä vuonna ohraa,joka onkin tuuheampikasvuinen kuin rairuoho,mutta ei ehkä idä yhtä nopeasti.Jonkun kuulin myös kasvattaneen pääsiäisruohon popcornin jyvistä.Itse en ole sitä testannut,mutta kuulema kaunis ruoho siitäkin tulee.

Haen joskus töihin evääksi salaattibuffetista salaattia,ja olen usein miettinyt että mihin sitä rasiaa voisi käyttää,ja aikani tuumattua totesin että sehän näyttää aivan pieneltä kasvihuoneelta.Päällystin sen askarteluhuovalla ja pitsillä,sekä pistelin kanteen neulalla pieniä reikiä.



Kierrärtysaskartelua jälleen.













tiistai 8. maaliskuuta 2016

Hiihtolomaviikon touhuja




Niin se meni,että hujahti. Nimittäin hiihtoloma. Maanantaina 29.2 vietettiin Ruotsalassa puuhapäivää. Leivottiin ja askarreltiin,sekä leikittiin yhdessä.Porukka jaettiin kahteen osaan,eli puolet leipoi kanssani kuorrutettuja muffinseja,ja toiset askarteli sillä aikaa.


Muffinsien päälle tehtiin kuorrute kermasta ja tuorejuustosta..Huh,kuinka makeaa..


Perusohje muffinseille  :              

3 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
2 dl maitoa
3 rkl kaakaojauhetta
  1. Sekoita sokeri ja munat. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinaan. Sulata rasva ja kuumenna maito. Sekoita kaakaojauhe maitoon. Hämmennä rasva ja kiehautettu kaakao taikinaan.
  2. Jaa taikina paperivuokiin ja paista 250 asteessa 10 minuuttia.




Kuorrute:

2 dl kermaa                                                      Vatkaa kerma,ja lisää tuorejuusto sekä sokerit.
100g maustamatonta tuorejuustoa
0,75 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
(elintarvikeväriä)




Marie askarrutti lapsia,ja he tekivät kierrätysmateriaaleista erillaisia viirejä.

Suomi-teema korostui useassa viirissä.









Myös äitiä muistettiin.







Alahärmässä sekä Ylihärmässä oli kokkauskursseja keskiviikkona 2.3.
Tehtiin  pitsaa sekä askarreltiin magneetteja ja pelattiin lautapelejä.Kuvien otto tosin meinasi hieman unohtua vilseskeessä. Lapset viihtyi eikä kellekkään tainnut nälkä enää jäädä..








Hyvää naistenpäivää kaikille!