lauantai 30. maaliskuuta 2013

Iloista Pääsiäistä!

Tuunaustuvassa kylvettiin pääsiäisruohot nurinpäin käännettyihin kahvipusseihin. Etualalla vanhoista ja vanuneista villasukanvarsista tehty pääsiäispää. :) Sukanvarsista valmistuu nopeasti pupuja, kissoja, koiria ja muita eläinhahmoja. 

Aurinkoista pääsiäisen aikaa!


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Earth Hour 2013


Sammuta valot la 23.3. klo 20.30-21.30

Härmänmaan 4H-yhdistyksen KEKE-hanke osallistuu maailmanlaajuiseen WWF:n Earth Hour 2013 ilmastotapahtumaan tiedottamalla Kauhavan alueen 4H-kerhoissa ympäristöystävällisten elämäntapojen tärkeydestä. Kerhoissa on viime päivinä käsitelty ilmastoteemaa alakouluikäisille suunnatun materiaalipaketin avulla. Tuunaustuvan ohjeiden mukaisesti on valmistettu kierrätysmateriaaleista tuikkulyhty lauantai-iltaa varten. Earth Hour näyttää, että ympäristön puolesta ei tarvitse toimia otsa rypyssä, vaan ilmastonmuutoksen torjuminen voi olla hauskaa. Samalla lapset oppivat, että yhteisestä maapallostamme kannattaa pitää hyvää huolta.

WWF:n Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset ja erilaiset yhteisöt eri puolella maapalloa sammuttavat tarpeettomat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä. Earth Hourin tarkoituksena on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään sekä viestiä päättäjille, että ilmastonmuutokseen on puututtava.

Tuunaustupa on myös mukana Earth Hour-teemalla la 23.3. klo 12-14 Ylihärmän Kankaan-kylän Tempauksella järjestettävässä koulun tapahtumassa. 


Lisää tietoa Earth Hourista: http://wwf.fi/earthhour/

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Paljon kivoja ideoita!

Pitkillä auto- tai junamatkoilla voi valmistaa jämälangoista vaikka kaulurin. Tämä malli on todella helppo ja ihan omasta päästä, neulottu paksuhkosta langasta. Luo paksuille puikoille 48 s ja neulo 2 o 2 n. Jatka kunnes pituus on mielestäsi riittävä. Päätä kaksi puikkoa työstä pois ja jatka kahdella puikolla aina oikeaa ja jälleen niin pitkästi kuin haluat. :) Malli on yhdenkoon malli ja sopii kaikille.


Jämälankaa on käytetty myös tässä kännykkäpussissa. Pussukka valmistetaan oman puhelimen mittojen mukaan, joten tarkkoja ohjeita ei ole antaa. Tämän pussin teossa ei tarvitse olla virkkauksen mestari, sillä "ohjeeseen" kuuluu vain ketjusilmukka ja pylväs.


Varma kevään merkki on aina moottorisahan ääni metsästä aurinkoisena kevätpäivänä. Metsätöissäkin vastaan voi tulla monenlaisia kivoja juttuja.


Kuten esimerkiksi tämä haapapuun kuori, joka on kuivanut hienosti rullalle.


Haavankuori toimittaa nykyään kauhatelineen virkaa ja lyö varmasti laudalta muoviset virkaveljensä. Tämä teline on ollut käytössä jo yli vuoden ja on hyvin pysynyt kasassa. 


 Koivuhalkoja pieniessä vastaan voi tulla myös tällaisia sydämiä. 


 Tämä vanha appelsiinikuosi ikkunaverhokankaassa on kymmenien vuosien takaa, mutta ihan nykypäivää ja muodikas. Verhot olivat aikanaan pitkät sivuverhot. Verhoja hieman uudistettiin, niistä tehtiin kapat ja ne antavat nyt keittiölle todella pirteän ja keväisen ilmeen.


 Aurinkoisia kevätpäiviä!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Jääkukkia

Tyhjien juomapullojen pohjia voit käyttää muuhunkin: leikkaa pullo keskeltä kahtia ja lisää pohjalle vettä ja muutama tippa elintarvikeväriä.


Laita pakastimeen ja kumoa isoon maljaan. Kiva idea kaikenlaisiin juhliin, käytä erivärisiä elintarvikevärejä aina juhlien väriteeman mukaan. 


Valmista paljon kukkia, suuressa maljassa ne näyttävät kauniilta.


Myös erilaiset mehut käyvät jääkukkien valmistukseen mainiosti.